Tarina Hilmalan takana
Olen Anu Jokela, Hilmalan perustaja
Aikaisemmin ajattelin harrastuksien olevan mukavaa iltojen ja viikonloppujen ajanvietettä. Hektisten sisustusarkkitehti-yrittäjävuosien aikana omat harrastukseni jäivät usein kiireen alle, arki meni aina leikin edelle.
Sitten eräänä rumana elokuun yönä tulipalo vei minulta elämäntyöni ja koko kulttuurihistoriani. Menetys oli minulle käännekohta. Selvitäkseni surusta lähdin matkalle, joka vei minut uudestaan luovuuden ja käsitöiden pariin.
Syntyi alter egoni Hilma Tellervo, jonka rakkauksia ovat taide, käsityöt, muoti, valokuvaus ja kukka-asetelmat. Ja mikä tärkeintä, ihailemisen sijaan Hilma teki ja taiteili - suurella sydämellä. Kun kukaan ei kiellä, voi väreillä mässäillä, langoilla räiskiä ja kukilla herkutella.
Huomasin, että tekemisen meininki säilyy parhaiten - se niin kuuluisa flow-tila - kun pitää hommat tarpeeksi yksinkertaisina. Tekniikan opetteluun ei mene energiaa. Voi vain keskittyä luovaan tekemiseen. Jätin järjestelmäkamerani kaappiin ja kuvasin kännykällä. En enää tuskaillut valotusaikojen tai himmenninaukkojen kanssa vaan keskityin kuvan sisältöön. Kuvaamisesta tuli kivaa ja kuvat paranivat. Opettelin kukkakimppujen spiraaliin sidontaa ahkerasti. Opin sen, mutta en oppinut pitämään siitä - kimput olivat liian pyöreitä ja ahdistuneen näköisiä. Maljakkoon asetellut kukka-asetelmani olivat aina paljon kauniimpia, ja niiden tekeminen oli rentouttavaa. Kukkasiilistä tuli paras kaverini.
Kutominen pirtakangaspuilla on alkukantaisin ja voimauttavin löytöni, se on Ä-LYT-TÖ-MÄN rentouttavaa. Osaan kutoa vipukangaspuilla, oikein koulussa opettelin. Mutta niissä on liikaa muttia: kodissamme ei ole tilaa isoille kangaspuille ja kudontakuntoon laittaminen vie pari päivää ja vaatii useita, kalliita työvälineitä. Kokeilin pöytäkangaspuita, mutta niillä ei pääse kudontarytmiin, tuskastuttavaa, liikaa liikkuvia osia. Nekin rohmusivat kokonaisen pöydän asunnostamme eivätkä mahtuneet edes varastoon.
Sitten löysin pirtakangaspuut. Ne ovat paras keksintö sitten juustohöylän. Aina ei ehdi kutoa, silloin ne sujahtavat vaatekaappiin. Perustekniikka on superhelppo, silti niillä voi kutoa aivan ihania kankaita. Hitaasti väreillä ja tekstuureilla maalaten. Tai pikana. Yhtenä aamuna kudoin huivin kaverille lahjaksi, iltapäivällä se oli jo saajan kaulaa koristamassa.
Pirtakangaspuilla voi kutoa missä vain, ulkona rantsussa tai vaikka auton takapenkillä. Ihanaa!